Syyskokous 2021

Julkaistu

Loimaan Omakotiyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin 26.10.2021. Loimaan Laatuauto toimi illan isäntänä, kun pidimme tulevaisuuden kokouskäytäntöä muokkaavan kokouksen. 

Yli kaksikymmentä osallistujaa päätti yksimielisesti, että siirrytään vuosikokousmallisääntöihin eli yhteen keväisin pidettävään kokoukseen per vuosi. Yhdistystä kaksikymmentä vuotta ennen Pekka Takalaa luotsannut Seppo Timonen käytti kannatuspuheenvuoron. Samoin Martoissakin toimiva Hannele Piiparinen piti ehdotusta hyvänä.

Koska esitarkastetut mallisäännöt päätettiin ja voitiin ottaa käyttöön heti, siirtyivät toimintasuunnitelman ja talousarvion käsittely tulevaan vuosikokoukseen 2022. Samoin siirtyivät hallituksen valinnat ja edustajan valinta piirihallitukseen. Nykyisen hallituksen jäsenten toimikausia jatkettiin niin, että erovuorot ovat synkroonissa vuosikokouksiin. Toiminnantarkastajaksi valittiin Taisto Jaanu.

Puheenjohtaja Pekka Takala kertoi kaavailuista tulevan vuoden toiminnaksi. Ennen vuoden vaihdetta on kuitenkin vielä Kädentaito-messut Tampereella 13.11. ja Pikkujoulu-vuosijuhla Wanhassa Kanalassa 26.11.2021. ( Tämä tilaisuus jouduttiin valitettavasti peruuttamaan koronan levitessä edelleen ja vaikutettua osallistumisintoon, toimittajan lisäys). Tärkeintä on yrittää saada toiminta jälleen raiteilleen osin vanhoilla ja osin uusilla tavoilla. Uusien jäsenien hankkiminen on myös tärkeää. Siihenkin tarvitaan koko jäsenkunnan apua.

Ennen syyskokousta juotiin Laatuauton tarjoamat kahvit ja kuultiin sähköautoista, niiden lataamisesta ja sähkön riittävyydestä.

Loimaan Lehden toimittaja oli paikalla, joten annetaan lehtijutun puhua puolestaan.